Toinen vuosi käynnistyi Karin ahaa-elämyksellä. Seuratessaan Pamelan hurjastelua pelikoneella hänen katseensa tuntui aina välillä karkaavan vieressä itselleen aamupalaa laittavaan Johannaan. Sydämet lentelivät Karin päästä kun hän tajusi, että ihanan luonteensa lisäksi Johanna oli myös todella kaunis (ja todella hyvä tekemään aamupalaa). Kari ei kuitenkaan uskaltanut sanoa mitään, sillä hän epäili, ettei Johanna olisi ollut hänestä kiinnostunut.

Kari yritti tukehduttaa tunteensa opiskeluun (ja vieraisiin naisiin), olihan moni asuntolankin tytöistä kiinnostunut hänestä. Kari oli kuitenkin itsekin varsin komea uros, joten ei ihme että hänkin käänsi tyttöjen päitä minne ikinä kulkikin.

Tyttöjen läheisyys sai Karin pään välillä vähän sekaisin ja hänen keskittymisensä koulutyöhön herpaantui ajoittain. Hänen piti oikein miettimällä miettiä lopputyönsä aihetta, oliko se kitkakerroin vai tyttöjen alusvaatteiden liikeradat.

Tällä välin Johanna oli ajautunut ilmiriitaan Valtterin kanssa. Riita olikin tehnyt jo kauan tuloaan, he eivät tuntuneet koskaan olevan samaa mieltä mistään mistä he keskustelivat. Lopulta Johanna hermostui Valtteriin niin perin pohjin, että nakkasi lasillisen kylmää vettä hänen päällensä.

Valtteri pahoitti mielensä ja kosti heti alkamalla töniä Johannaa. Johanna lähti itkien paikalta pois ja siitä päivästä alkaen Johanna ja Valtteri olivat verivihollisia.

Johanna lohduttautui solmimalla uuden ystävyyssuhteen Ollin kanssa. Hän tuntui olevan mielipiteidensä kanssa paljon enemmän samalla linjalla Johannan kanssa kuin Valtteri ikinä oli ollut. Ollin kanssa oli helppo jutella musiikista, leffoista, politiikasta ja uskonnosta. Ainoa, mikä tuntui aiheuttavan eripuraa oli Ollin mieltymys pulskiin ihmisiin, mutta Johanna ei antanut sen häiritä heidän tuoretta ystävyyttään.

Johanna ja Olli tulivat läheisiksi, jopa niin läheisiksi, että eräänä päivänä Johanna alkoi jorata Ollin sisällä, kirjaimellisesti. Hänen kätensä lävisti Ollin pään ja niskan, mutta Olli ei tuntunut olevan siitä millänsäkään.
"Tällaista minä olenkin kaivannut", huokaili Johanna tanssinsa jäljiltä hengästyneenä. "Todellista ystävyyttä, eikä ainaista riitelyä."

Karia alkoi hermostuttaa opiskelijaelämän ainainen rahattomuus, olihan hän mammonatavoitteinen simmi. Siispä eräänä päivänä hän lähentyi keittiön Signeä ja kysyi, josko hän pääsisi hänelle töihin.
"Pidä koko p**ka", Signe huudahti ja heitti essunsa Karille. Onneksi Signe ei kuitenkaan malttanut lähteä pitkälle, sillä muutaman tunnin jälkeen Kari kyllästyi työntekoon ja Signe palasi jälleen kokkaamaan opiskelijoiden herkkuruuat.

"Ja sit mä niinku katoin Harry Potterii, se se oli niinku ihan sikahyvä", selitti Kari tohkeissansa Johannalle eräänä päivänä heidän osuessaan samaan aikaan aamiaispöytään. Mirva raukka yritti kirjoittaa esseetä, mutta eihän siitä mitään tullut, sen verran kovaääninen oli heidän keskustelunsa, sillä Harry Potter oli Johannan lempipuheenaihe.

Mistä lienee johtunut, mutta puheenaiheesta huolimatta Johanna päätti ottaa pikku nokoset murokulhossansa. Karia se ei juurikaan hetkauttanut, hänkin pääsi vihdoin nauttimaan omista muroistansa. Mirvakin pääsi kirjoittamaan esseetänsä, joskin hän vannoi myöhemmin kuulleensa Johannan kuorsauksen seasta sanat "Snack! Crackle! Pop!"

Jälleen tuli aika ensimmäisen lukukauden loppukokeen, johon sekä Kari että Johanna lähtivät päät pumpattuina täyteen viime hetken knoppitietoa, jota todennäköisesti ei kokeessa tultaisi tarvitsemaan. Joka tapauksessa molemmat saivat jälleen 5:set ja asianmukaisen rahapalkinnon.

Saavuttuaan kokeesta Kari päätti pitää pienet juhlat. Paikalle ei tullut kukaan kutsuttu (molemmat kutsutut olivat mummoja), mutta Johanna sentään tuli katselemaan rakettien ampumista taivaan tuuliin.

Lopulta Karikin kyllästyi omiin juhliinsa ja lähti nukkumaan. Johanna jäi yksin katselemaan, kun viimeiset raketit syöksivät kipinänsä pimenevälle iltataivaalle.

Eräänä päivänä Kari törmäsi Armiin, välteltyään tätä jo pidemmän aikaa. Hän piti kyllä Johannasta, mutta vanhat tunteet roihahtivat taas nopeasti vain lyhyen keskustelun jälkeen. Taas kävi ilmi, että myöskään Armi ei ollut unohtanut Karia, mutta vieläkään Kari ei suostunut tekemään asialle mitään. Hänen piti nyt harkita toden teolla mitä tekisi ja kenenkin kanssa.

Tällä välin Johanna oli hieman päättänyt virkistäytyä ja käydä kampaajalla vaihtamassa hiusväriä. Tyytyväisenä hän kuljeskeli ympäri asuntolaa uusia hiuksiansa esittelemässä.

Biologiassa ja fysiikassa tarvittiin molemmissa aimo annos logiikkaa, siksi Kari ja Johanna viihtyivät varsin usein myös shakkipöydän äärellä. Kari ei kuitenkaan vieläkään uskaltanut kertoa Johannalle mitä tuntee tätä kohtaan, sillä Johanna oli viime aikoina viihtynyt varsin hyvin sekä Ollin että postinkantaja-Paulinkin seurassa. Kari katsoi parhaaksi antaa asioiden edetä omalla painollaan, ainakin toistaiseksi.

Silti Kari ei voinut sille mitään, että aina kun Armi tuli lähelle, hänelle tuli vastustamaton pakkomielle koskea tätä. Siispä Kari keskittyi antamaan armille kunnon niskshierontaa, kun ei muutakaan vielä uskaltanut tehdä.

Johannakin tahollaan sai paljon puheluita, joiden puheenaihe oli hyvinkin selvä. Pusi pusi, minäkin tykkään sinusta. Mutta kuka olikaan linjan toisessa päässä? Jääkö se ikuiseksi arvoitukseksi? Vai kehkeytyykö siitä elämää suurempi rakkaustarina?

Joko Johanna puheluiden siivittämänä tai sitten ihan kokeilunhalusta Kari alkoi kehittää ranteenkoukistuslihastansa. Ainoaksi harmin aiheeksi hänelle jäi se, ettei siitä saanut yhtään kuntopistettä! Lihas mikä lihas, luulisi kelpaavan.

Loppuvuodesta Kari oli jo niin lääpällänsä Johannaan, että hän ei voinut olla kuuluttamatta sitä kaikille vastaantulijoille. Nuori cheerleadertyttökin sai kuulla osansa ja Karin hämmästykseksi tyttökin myönsi ihastuneensa Johannaan! Johan nyt oli, tarvitsisiko Karin alkaa kilpailla pikkutytön kanssa unelmiensa naisen rakkaudesta!

Ei tarvinnut, sillä huomaamatta Johanna oli hiipinyt paikalle! Johanna liikuttui kuullessaan Karin sanat cheerleaderille ja rupesi miettimään tarkemmin. Karihan oli fiksu, komea, ja muutenkin oikein mukava mies, mikä jottei hänestä voisi olla Johannan poikaystäväksikin. Karin keskittyessä vielä unelmoimaan huikkasi Johanna ohikulkiessaan, että hänkin on hieman ihastunut Kariin. Kari meni tästä niin hämilleen, ettei edes ymmärtänyt lähteä Johannan perään.
"No, onhan tässä vielä aikaa", mietti Kari, vastahan toinen vuosi oli lopuillaan. Ehkäpä seuraava vuosi toisi mielenrauhan ja vastauksia moniin kysymyksiin.