Eräänä päivänä vuonna nakki ja liekkisiipi astui SimCityn yliopistoalueeen porteista sisään kaksi mitä tavallisinta tallaajaa. Heidän saapumisensa ei hetkauttanut yliopistoelämää mihinkään suuntaan, mutta silti heissä oli jotain, josta aikojen kuluessa syntyi paljon tarinoita. Tämä blogi olkoon heille kunnianosoituksena, sillä täällä saamme seurata heidän elämiensä tärkeimpiä vaiheita. Luvassa on verta, hikeä ja kyyneliä, kauneutta ja rohkeutta, tunteita, tuoksuja, tuskaa ja kaikkea sellaista, mitä nyt tuiki tavallisten ihmisten elämiin yleensäkin kuuluu. Tarinassa saattaa esiintyä myös koiria!

Sankarimme tottelevat nimiä Kari Heinonen ja Johanna Tenkanen (nimet keksittyjä). Molemmat ovat horoskoopiltaan jousimiehiä. Kari on erityisen mieltynyt tummiin hiuksiin ja meikkiin, kun taas vampirismi ei saa häntä syttymään. Johanna huokailee myös tummien hiusten perään, mutta hän arvostaa myös partoja. Pahat hajut eivät ole paras tapa iskeä Johannaa.

Sattumalta molemmat sankareistamme päätyvät asumaan samaan paikkaan, Eririkkaan asuntolaan kampuksen laidalle. Kumpikaan ei tunne toista saapuessaan asuntolalle, joten ensimmäiset hetket kuluvatkin vain ympärilleen katsellessa. Molemmat ovat aivan liian täpinöissään alkavista opinnoista kiinnostuakseen heti vastakkaisesta sukupuolesta.

Lopulta Kari havahtuu siihen, että hänen vieressään seisoo itseasiassa melkoisen herkku beibe. Ensi töikseen hän yrittää vetää pisteet kotiin selittämällä, miten oli juuri samana aamuna katsonut Puuha-Peteä telkkarista. Johanna kuuntelee kiinnostuneena, kunnes paikalle saapuu yksi heidän tulevista lehtoreistansa.
"Mummo!" huudahtaa Kari ja hänen polvissaan alkaa tutista. Kari ei ole ikinä voinut vastustaa vanhempia naisihmisiä, siis varsinkaan niitä todella vanhoja.
"Tervetuloa opiskelemaan SimCityn yliopistoon", lehtori sanoo hymyillen ja Johanna ja Kari kiittelevät vuolaasti.
"Miten ihanaa olla täällä", Johanna toteaa. "Täältä saan varmasti parhaat eväät elämäni polulle ja kunnon peruskoulutuksen sen tukipilariksi!"

Lopulta nuorukaiset suuntaavat sisälle varaamaan itselleen huoneet. Johanna nappaa itselleen lähimmän huoneen, jossa on upea parisänky edellisen asukkaan jäljiltä. Muuta huoneeseen ei sitten mahdukaan. Toisaalta, eipä Johannalla ollut rahaakaan ostaa sinne mitään. Kari löysi itselleen muutaman huoneen päästä kivan pikku huoneen, jossa oli pienen sängyn lisäksi oma tietokone. Eipähän tarvitsisi yhteisiä koneita käyttää, kun tekee lopputyötä!

Johanna tarttui heti härkää sarvista. Opiskelemaanhan tänne oli tultu, joten ensimmäisenä Johanna otti yhteyden yliopistolle ja ilmoittautui biologianopiskelijaksi. Heti saatuaan vahvistuksen hän alkoikin naputella lopputyötänsä. Eikä aikaakaan, kun se olikin jo valmis! Johanna pystyisi siis käyttämään loppuvuoden keskittyessä taitojensa parantamiseen, tai vaikka sosiaalisten kontaktien hankkimiseen.

Ensimmäiseksi Johanna tapasi Valtterin, hieman peloittavannäköisen poninhäntäpäisen nuorukaisen. Heidän keskustelunsa kaupunkilaiselämästä oli niin kiinnostava, että Pamelakin liittyi seuraan. Valtterin mielipiteet olivat hyvin kärkkäitä, eikä Johanna ollut aivan varma pitikö hän Valtterista vai ei. Hänessä oli jotain outoa...

Pian kävi kuitenkin ilmi, että Valtteri selvästi piti Johannasta, ainakin yhden salaman verran. Siitä huolimatta heidän keskustelunsa alkoi yhä enemmän ja enemmän muistuttaa riitelyä ja Johanna katsoikin parhaaksi vetäytyä paikalta ennenkuin tilanne karkaisi käsistä.

Kariakin Johanna tapasi aina välillä, heillä olikin tapana aina tilaisuuden tullen opiskella yhdessä, sillä kummallakin oli samoja taitoja kehitettävänään. Kari oli valinnut pääaineekseen fysiikan, joka kuitenkin muistuttaa biologiaa melko paljon. Siispä mekaniikan kirjat olivat ahkerassa käytössä heidän opintopiirissänsä.

Karikaan ei kuitenkaan pelkästään opiskellut, asuntola kun oli täynnä nättejä tyttöjä. Armin kanssa Kari tuli alusta asti hyvin juttuun, he tekivät mm. erittäin tarkan tutkimuksen eri huulirasvojen ominaisuuksista ja hinta-/laatusuhteesta, halusivathan he kumpikin pitää huulensa terveinä ja pehmeinä myöhempää mahdollista kohtaamista varten.

Jossain vaiheessa Armi paljasti Karille, että hän piti tästä paljon, eikä Karilla ollut muuta vaihtoehtoa kuin tunnustaa, että hänelläkin oli kaksi salamaa tarjottavanaan. Kari kuitenkin hämmentyi Johannan läsnäolosta niin, että hän katsoi parhaimmaksi edetä hitaasti ja anteeksipyydellen vetäytyi kiireenvilkkaa huoneeseensa Armia pakoon.

Kari päätti unohtaa tyttöasiat hetkeksi mielestään ja keskittyi lopputyönsä tekoon. Tekstiä oli jo sivukaupalla valmiina ja muutaman tunnin vimmatun naputuksen jälkeen painoi Kari tyytyväisenä printterin nappulaa ja tulosti valmiin työnsä. Jäljellä olisi enää pari luentoa ja sitten pitikin jo valmistautua loppukokeisiin.

Loppukokeet sujuivat sekä Johannalta että Karilta hyvin, joten Kari päätti laittaa jalalla koreasti lähestyvän kevään kunniaksi. Hänen lantionsa liikehti aaltojen lailla salsan tahdissa
samalla, kun hänen kätensä viuhtoivat raivokkaasti tahtia lyöden.

Kuultuaan musiikin Johanna liittyi heti seuraan, rakastihan hänkin tanssia. Salsa vaan ei oikein istunut Johannan senhetkiseen mielentilaan, joten hän vaihtoi musiikin rockiin. Karikin näytti ilmeisen tyytyväiseltä valintaan ja innostui yhä hurjempaan tanssiin.

Loppujen lopuksi pari viimeistä tanssia taisivat olla liikaa, sillä yhtäkkiä Karilta pelmahti kamala hikipöllähdys kainalosta. Vihreä saastapilvi leijaili koko huoneeseen karkottaen kaikki paikalla olijat keittiöhenkilökuntaa myöden. Kari luikki häpeissään paikalta suoraan suihkuun.

Kevään saapuessa Johanna sai taiteellisen elämyksen ja alkoi harjoitella maalaamista. Tulos ei tosin ollut mikään taidepiirejä sen suuremmin hetkauttava, paremminkin monet kriitikot olisivat varmasti maksaneet Johannalle siitä, että hän olisi ymmärtänyt lopettaa maalaamisen. Näistä ajatuksista täysin tietämättömänä Johanna kuitenkin puri huultansa ja keskittyi eri väristen ja suuntaisten viivojen piirtelyyn kankaalle.

Lopulta Johannakin pystyi myöntämään itselleen, että taideapurahahakemus kannattaa ehkä sittenkin polttaa samalla maalauksen kanssa. Tästä masentuneena Johanna päätti hieman piristää mieltänsä (ja hieman muidenkin mieltä) viuhahtamalla, niinkuin opiskelijat olivat SimCityn yliopistossa tehneet jo vuosisatojen ajan aina masentuessaan (ja joskus vain muuten vain huvikseen).

Johanna juoksi pitkin asuntolaa, mutta kukaan ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Karikin oli niin syventynyt keskustelemaan Pamelan kanssa, että ei edes huomannut alastonta tyttöä huutamassa ja juoksemassa vieressänsä.
"Pyh, miehet", totesi Johanna ja kiskaisi vaatteet takaisin päällensä.

Lähtiessään luennolle Johanna tapasi postinkantaja-Paulin, joka Johannan yllätykseksi pysäytti hänet.
"Olitko se sinä joka viuhahti?" Pauli kysyi.
"Joo..." Vastasi Johanna varovasti. Mistä Pauli sen oli nähnyt? Oliko hän joku perverssi joka kurkki ikkunasta opiskelijatyttöjä?
"Minä näin ikkunasta", sanoi Pauli. "Tosi hienosti viuhahdettu."
"Aijaa...Kiitti", totesi Johanna ja lähti äkkiä eteenpäin. Keskustelu oli käymässä todella oudoksi. Mutta syvällä sisimmässään Johanna oli kuitenkin tyytyväinen, että edes joku oli kiinnittänyt huomiota hänen viuhahdukseensa.

Loppukokeet lähestyivät taas ja oli aika kehittää viimeisiä taitoja. Jostain syystä jumppa oli jäänyt Karilta väliin, joten hän joutui kuuntelemaan personal trainerin meuhkausta vieressä yrittäessään itse epätoivoisesti venyttää itseään tulevaa jumppasessiota varten.

Myös Johannalta oli jäänyt jumpat välistä, mutta hän halusi toimia itsenäisesti. Ainahan nyt muutama kyykky onnistuisi ilman mitään avustajaa... Onneksi Johanna sentään oli aiemminkin hieman punnertanut vatsalihaksia, niin kyykkyjä ei ollut ihan kamalasti tehtävänä. Riittävästi kuitenkin, että jalat olivat kipeinä seuraavana päivänä loppukokeissa!

Vaikka Johanna luuli piiloutuneensa jumppamaikalta hyvin, haistoi tämä Johannan hien jo kaukaa ja tuli opastamaan jumpassa.
"Haara, perus, haara, perus!" Huusi ope vieressä ja Johannahan hyppi läähättäen. "Ja Kari siellä eteisessä sama juttu, hyppää, hyppää, ei mitään taukoja!" Läksytti ope vihainen katse naamallansa. Ei Kari eikä Johanna uskaltaneet tehdä muuta kuin hyppiä itsensä läkähdyksiin. Onneksi palkkien täyttyessä personal trainer tajusi häipyä paikalta.

Ensimmäinen lukuvuosi oli vihdoin ohi. Sekä Kari että Johanna selviytyivät huippuoppilaiden listalle ja saivat tuntuvat apurahat seuraavaa lukuvuotta varten. Yksi Karin lehtoreista soitti hänelle vielä loppukokeiden jälkeen kehuakseen Karin suoritusta.
"Mummo..." huokaili Kari sulkiessaan luuria. On tämä sitten ihana yliopisto... Toivottavasti ensi vuosi alkaa pian!