Etsittyään sopivaa vuokra-asuntoa ja huomattuaan, että kaikki olivat huonoja Kari päätti, että kyllähän hän nyt yhden talon osaisi rakentaakin. Molemmat laittoivat kaikki rahansa samaan kasaan, ostivat pienen tontin aivan kampuksen puiston vierestä ja kyhäsivät kivan pikku asunnon itselleen. Talo jäi vielä osittain keskeneräiseksi, mutta tärkeimmät, eli seinät ja katto siitä löytyi jo!

Ensimmäinen Karin kokkausyritys osoittautui katastrofiksi. Eikö television kokkiohjelmista ollutkaan mitään hyötyä? Ruuanlaittopisteitäkin Karilla oli jo useita. Ehkä pelkästään teoriaopinnoilla ei sittenkään opita kokkaamaan gourmet-aterioita. Onneksi palokunta löysi pian paikalle, vaikka Karilla ja Johannalla ei ollutkaan varaa ostaa palohälytintä.

Paahdetuista leivonnaisista tuli todella paahdettuja, mutta silti Johanna hammasta purren söi kokonaisen leivoksen. Karia täytyi kannustaa ja sitäpaitsi Johannalla oli kamala nälkä ja muutakaan ruokaa ei ollut.

Opiskelu jatkui normaalisti, Johanna keskittyi välillä lopputyöhänsä niinkin tehokkaasti, ettei huomannut viuhahtavaa Teiniviikselää. Ne ajat olivat todellakin ohi Johannan osalta, hän näki vain Karin. Kari sen sijaan tuli hyvinkin kiinnostuneena katsomaan alastonta miestä keittiössänsä.

Lukukauden puolenvälin kokeet saatiin taas kunnialla läpi ja stipendirahoilla tuunattiin talo lopulliseen muotoonsa. Vähänhän se oli pieni, mutta eivät opiskelijat enempää tarvitsisi, kun taaskaan ei ollut yhtään ylimääräistä rahaa ostaa mitään tavaraa.

Tämän vuoden talvesta tuli niin kylmä, että pingviinitkin vaelsivat Etelämantereelta Atlantikseen. Eräs pingviini erehtyi virittämään keskustelua Karin kasaaman lumiukon kanssa. Se keskustelu tosin tuntui olevan sisällöltään paljon syvällisempi kuin monet muut opiskelijoiden keskuudessa käydyt keskustelut, mitä kampuksella on sattunut kuulumaan.

Olosuhteiden pakosta Johanna törmäsi aina välillä Pauliin, jakoihan hän yhä postia koko kampusalueella. Johanna kuitenkin selitti olevansa onnellinen Karin kanssa ja Pauli hyväksyi sen.
"Olet silti aina sydämessäni", hän muistutteli lähettäessään lentosuukkoja lähtiessään.

Kevään lähestyessä sekä Karin että Johannan mielet täytti ainoastaan viimeinen loppukoe. Siihen valmistauduttiin yötä myöden ja kahvia kului. Valmistautuminen tuotti tulosta, sillä molemmat pääsivät jälleen huippuoppilaiden listalle ja valmistuivat yliopistosta huippuarvosanoin!

Johanna soitti paikalle Jonin, yhden heidän opiskelukavereistansa, sillä he halusivat, että joku jää asuttamaan heidän taloansa tulevia sukupolvia varten. Joni suostuikin ilomielin, sillä Johanna ja Kari eivät aikoneet periä tältä mitään vuokraa, kunhan hän vain pitäisi talon kunnossa ja siistinä.

Tervetuloa taloon! Jonin muuton sekä Johannan ja Karin valmistumisen kunniaksi piti tietysti järjestää juhlat. Kummallista kyllä, mutta Karin jälleen kutsumat mummolehtorit jättivät silti tulematta, joten nuorukaiset saivat bilettää kolmistaan.

Kari oli niin onnellinen opiskelijaelämän loppumisesta, että loikkasi Johannan käsivarsille.
"Odotas vaan kun päästään takaisin Atlantikseen, minä rakennan meille sellaisen kivilinnan ettet ole ikinä nähnytkään!"
"Tuota, eihän meillä ole rahaa..." koitti Johanna toppuutella. Vaikka saihan sitä aina haaveilla ja rahaahan sai töitä tekemällä.

Juhlien jälkeen oli kasvun paikka. Kari kasvoi ensin aikuiseksi, hän säilytti onneksi komeat piirteensä, mutta 70-luvun tweed-puku oli Johannan mielestä vähän liikaa.

Kari lähti jo edeltä Atlantikseen ja Johanna jäi vielä hetkeksi aikaa hengailemaan Jonin kanssa. Lopulta hänkin kasvoi - siniviolettiin jumppamekkoon!
"Taitaa olla kauppareissu edessä mahdollisimman pian", päivitteli Johanna peilin edessä karmaisevaa asuansa. Lopulta hänkin hyppäsi ulkona odottelevaan taksiin ja lähti huristelemaan kohti Atlantista.